Äiti karkkilakossa, mitä lapset siitä mallintaa?

Muistelen aikaa taaksepäin, kun syksyllä 2015 kolmas lapseni oli 5 kk ikäinen ja kävin kerran viikossa ryhmäliikuntatunnilla hyvän ystäväni kanssa. Erään liikuntakerran jälkeen juteltiin, että illalla vain pitää ottaa se karkkilaari eteen ja mussuttaa karkkia, kun on saanut lapset nukkumaan ja katsoa TV:stä jotakin. Se on ihana hetki päivästä istua puolison kanssa illalla sohvalla ja rentoutua. Ei edes aina kyllä tee mieli mitään karkkia, mutta niitä vaan täytyy syödä, se on osa rentoutumista. Kuulostaa monelle pienten lasten vanhemmille tutulta? En enää muista mikä karkin syönnin jälkeinen olotila oli, mutta ei se varmaan kovin hyvä ollut, kun halusin siihen muutosta. Enemmän se oli tapa, joka toistui illasta toiseen asiaa sen enempää ajattelematta.

Yhdellä liikuntakerralla me äidit päätimme, että nyt alamme yhdessä karkkilakkoon jouluun asti. Ja jos toinen söi karkkia lakon aikana, niin joutui ostamaan toiselle kortin liikuntapaikkaan. Se oli hyvä päätös ja siihen loppui iltakarkkien syönti hetkittäin ja koska kyseessä oli pieni veto, niin eihän sitä voi toiselle joutua ostamaan mitään jumppakorttia, sen verran kilpailuhenkeä oli molemmilla.

En ollut kuitenkaan muun makean suhteen ehdoton, että päiväkahvin kanssa voin hyvin nauttia suklaapaloja sisältävää jäätelöä tai leivoksia tai muita herkkuja. Lapset olivat karkkilakon alkaessa 5 kk, 2 -vuotta ja 4 -vuotta. Tässä vaiheessa lapset eivät vielä ymmärtäneet mitään äidin karkkilakosta. Kyllä meillä lapset saivat syödä välillä karkkia, ei ollut mitään tiettyä karkkipäivää, mutta toki jokapäiväistä herkkua ne eivät olleet. Kyllä se toki vaikutti lapsiin jo silloin heti ekalla karkkilakon puolivuotis kaudella, että kun minä en syönyt karkkia, niin lapsetkin niitä harvemmin saivat. Tiedän sen siitä, että kun koitti jouluaatto vuonna 2015, niin johan oli aamukahvilla pala suklaata saatava. Ja joulun jälkeen meillä syötiin karkkia joka päivä, kun äidillä vihdoin karkkivapaus koitti. Joulun ja uudenvuoden välipäivinä raportoimme ystävän kanssa, mitä karkkia syötiin ekana lakon päätyttyä? Löysitkö jotain uusia karkkeja? Toiko karkki sitä mielihyvää, jota lakon aikana haikailit? Vastaus vikaan kysymykseen oli jyrkkä ei ja molemmat äidit todettiin, että tämä karkin syönti ryöpsähti vähän käsistä jälleen. Päätimme aloittaa yhdessä ystävän kanssa uudestaan karkkilakko tammikuun alusta ja olla lakossa juhannukseen asti. Kesän karkkivapaus kesti aina juhannuksesta elo-syyskuuhun ja siitä alettiin jälleen karkkilakkoon viimeistään syyskuusta sinne jouluaattoon. Tällä rytmillä pidettiin karkkilakkoa ja karkkivapautta vuorotellen viime juhannukseen asti kolmen vuoden ajan.

Mieheni sanoi karkkilakkoon, että onko tuo edes Sallivan linjan mukaista, kun olet karkin suhteen noin ehdoton? Asiakkaat ja ystävät puolestaan totesivat, että se on Sallivan tavalla pitää karkkilakkoa. No oli kuka mitä mieltä tahansa, niin karkkilakko ei enää jatkunut viime juhannuksen jälkeen. Pidimme ystäväni kanssa kolmen karkkilakko vuoden aikana 3 kertaa myös facebook -ryhmää Karkkilakko juhannukseen x 2 ja Karkkilakko jouluaattoon x 1.

Lapset kasvoivat äidin karkkilakon edetessä ja he myös viime vuosina välillä ihmettelivät, kun heillä oli karkkihetki, että äiti: “miksi sä tunget nenään niitä karkkeja?” Ja vastasin: “äiti vähän nuuhkii karkin tuoksua ja äiti vasta juhannuksena saa syödä karkkia.” Ei lapset sitä mitenkään sen enempää ihmetelleet ja söinhän minä usein heidän karkkihetki aikanaan kahvin kanssa jäätelöä tai leivosta tms. makeaa. Aloin miettiä lasten kasvaessa, että miten se äidin karkkilakko lapsiin vaikuttaa? Enkö osaa karkin nauttimisessa näyttää heille luonnollista mallia kuten muussa ruokailussa? Tuntui myös viimeinen karkkilakko kevät, että teki tosi paljon mieli suklaata, kun vierestä haistoin suklaan tuoksua. Oli siis jo aika lopettaa tämä juttu. Vähän jännitti kyllä, että ryöpsähtääkö tuo karkin nauttiminen jälleen jokapäiväiseksi mässäilyksi? No se pelko osoittautui turhaksi. Tänään olen päässyt siihen luonnolliseen karkki suhteeseen, jota tavoittelin. Tässäkin toimii se, että teen niin kuin opetan eli kun syön suklaata tai muuta karkkia, niin istun siitä nauttimaan. Ehkä ratkaisevaa onkin se, millä tavoin puhun karkista, puhun karkin nauttimisesta, en karkin syönnistä? Otan suklaata esim. kahvin kanssa tai jos illalla tekee TV:tä katsellessa välillä mieli karkkia, niin otan, mutta nautin joka suupalasta. Sen olen päättänyt, että en syö karkkia tai suklaata niin, että laitan karkkia suuhun siinä kaiken muun tekemisen sivussa. Siitä tulee helposti huono olo, kun ei pysy määrä hyppysissä, kun tulee syötyä karkkia kiinnittämättä nautintoon huomiota.

Joo, karkkilaari on edelleen meillä jääkaapin päällä, mutta pääasiassa sieltä otetaan karkkia vain illan mielitekoihin, kun ensin on syönyt kunnon iltapalan tai päiväkahvilla tai lasten karkkihetkellä. Lasten karkkihetki on sellainen, että he laittavat tietyn määrän karkkia jokainen omaan kippoonsa ja nauttivat kipolliset karkkia ja jos tekee mieli, saa ottaa lisää. Kumma kyllä eipä juuri koskaan tule kertoja, että karkkia santsataan? Vettä pulloon kyllä pyytävät hakemaan, kun karkki kuulemma janottaa. No siihen kyllä usein vastaus on kaunis, hae kiltti muru itse vetesi! Toisinaan myös kippoon jää lapsilta karkkia, joten he vielä osaavat onneksi säännöstellä oman makean tarpeensa. Toki lapset kysyvät karkkia useammin kuin viikossa heillä on karkkihetkiä, mutta eivät siitä toistaiseksi ole nurisseet, kun tietävät että karkkia välillä saavat. Toisinaan otetaan muuta makeaa viikolla, kuten jäätelöä tai jos äiti jaksaa, niin leivotaan yhdessä mokkapaloja tai suklaakeksejä.

Tuo toimii ainakin itselläni, että jos otan illalla TV:n ääressä karkkia, niin syön normaalisti iltapalan ennen sitä. Itse pystyn paremmin tunnistamaan, että tämä nauttimani karkkimäärä riittää, kun olen syönyt iltapalan alle. Otan usein itsekin illalla tietyn määrän kippoon karkkia ja mutustelen niitä sopivan määrän, joskus menee koko kipollinen ja joskus jää. Ajatuksissani saatan miettiä ennen iltasaunaa, että tänään syön kyllä suuren määrän karkkia tai muuta herkkua iltapalan jälkeen. On ehkä väsymystä tai ärtymystä päivän tapahtumista tai vain iloinen hyvä fiilis herkkujen nauttimiseen. Mutta kun iltasauna, lämpö, vesi ja iltapala on nautittu niin huomaan, että ei mun teekään mieli karkkia tai sitten se pari palaa suklaata tuokin sopivasti mielihyvää. Oikeasti kaipaan siihen hetkeen pysähtymistä, lepoa, aivojen lepuutusta sohvalla TV:tä katsellen oman kullan vieressä ja voin huokaista tällekin päivälle. Ninna, Salliva isosisko 13.2.19