Miten saada lapset syömään kasviksia?


Minusta kaikkein suurin vaikutus lapsen oppimiseen on aikuisen esimerkki. Jos sinä vain sanot lapselle, että kasviksia täytyy syödä, kun ne ovat terveellisiä ja itse et niitä juuri omalle lautaselle laita, niin eipä se pelkkä sanonta kasvisten terveellisyydestä juuri lapseen tehoa. Mallista lapset oppivat kasvisten syöntiä parhaiten. Kasviksia on tarjolla lähes joka aterialla? Niitä ei tuputeta, vaan jos meillä 8 vee poika ei aina ota kasviksia lautaselle, niin ei ole pakko. Tiedän, että nyt on sen verran hyvää muu ruoka, että hän ottaa kuitenkin kasviksia taas ensi kerralla. Tai joskus on käynyt niin, että syö ensin muun ruoan ja ottaa sitten vikaksi esim. kukkakaalia. Joskus käy niin, että myöhästyn hieman kasvisten keittämisessä ja muu ruoka tulee ensin valmiiksi ja aloitetaan jo esim. iltamenon takia ruokailu ja kasvikset tulevat pöytään vasta myöhemmin. Silloin pojat 8- ja 5-vuotta jopa kilpailevat, kumpi syö juuri keitetyt kukkakaalit tarjoilulautaselta nopeammin. Itse en aina oikein tiedä, miten tuon kilpailuvietin heillä kohdistaisi oikein, mutta ei se tässä nyt niin haitannut.



Lapsille on myös hyväksi, että kasviksia on saatavilla eri muodoissa, tuoreena, keitettynä tai uunissa paistettuna. Keittämisen aika ja vesimäärä ovat myös merkittäviä, jotta kasvikset on parhaimmillaan. Liian pitkään keitetyt kasvikset eivät ole hyvän makuisia ja olomuoto ei myöskään miellytä. Lisäksi ne eivät ole myöskään hyviä jatkokäyttää seuraavan päivän ruoissa, kun kasvikset on keitetty liian pehmeiksi. Uunijuurekset puolestaan pitävät melko hyvin koostumuksensa jatkokäyttää seuraavina päivinä. Kasvikset saavat seuraavina päivinä erilaisen vivahteen, kun ensin ne on syöty lisäkkeenä ja seuraavina päivinä esim. wokin tai risoton joukossa...

Tuoreina kasvikset voivat maistua lapsille paremmin kuin keitettynä. Meillä lapsilla on selvästi kausia, että välillä kasvikset syödään paremmin keitettynä tai uunissa valmistettuna ja toisinaan taas pelkästään tuoreena. Lanttu on mm. tänä talvena noussut suosioon, kun ostin isomman satsin kasviksia suoraan tuottajalta. “Lanttutikkuja jee”, huusi meidän 5 vee, kun kuorin lanttua. Lanttutikut ovat siis ohuita suikaleita. Ensin laitoin lanttutikkuja ekan kerran tarjolle ns. alkuruoaksi tuttujen porkkanatikkujen kanssa. Siitä ne tulivat lapsille tutuiksi ja keskimmäinen lapsista tykästyi tuoreisiin lanttutikkuihin kovin. Kaksi muuta lasta vielä vähän katselevat lanttutikkuja ja pysyttelevät tutummissa porkkanatikuissa. Mutta uskon, että tämän yhden lapsen esimerkki saa ainakin nuoremman tytön syömään kohta lanttutikkuja, kun mallaa isoveljeään muutenkin tekiemisissä?

Lapsille voi vaikuttaa kasvisten mieltymykseen myös minkä kokkoisia paloja tarjotaan? Meillä esim. lanttu ei maistu kellekään lapsista tällä hetkellä keitettynä, toki kyllä se keiton joukossa  syödään, mutta ei esim. uunijuureksissa.

Tutustuessa uusiin makuihin, kuten uusiin kasviksiin lasten luonteet määräävät ainakin meillä, miten he uusiin makuihin suhtautuvat. Keskimmäinen lapsista, joka siinä kohtaa syntyneenä on muutenkin hyvin sopeutuvainen uusiin asioihin ja tulee tilanteessa kuin tilanteessa toimeen. Onhan hän joutunut pienestä pitäen sopeutumaan pikkuveljen ja isoveljen rooliin, koska meillä lapset ovat syntyneet kahden vuoden välein. Hän on myös ruoasta nautiskelija, on ollut siitä asti, kuin pöydässä on istunut. Vanhin lapsista selvästi ruokailee enemmän energian tarpeeseen, syö ruoat tietyssä järjestyksessä ja ei maistele heti uusia makuja. Syö kylläkin niitä jo tutuksi tulleita kasviksia, parsakaali, kukkakaali ja porkkana. Nuorin lapsista 3 vee tyttö, on luonteeltaa poikien välimuoto, välillä on kovin ennakkoluuloinen asioihin ja välillä menee rohkeasti uusiin tilanteisiin. Samoin ruoissa, hän on jo siinä hyvässä vauhdissa menossa mm. niiden lanttutikkujen ystäväksi.

Maistamiskertoja kasviksissa tarvitaan, jotta uusi maku tulee tutummaksi ja maistuvammaksi. Kaikkiin kasviksiin ei välttämättä tule ikinä tykästymään ja toiset tulevat ruokavalioon jäädäkseen ja suosikeiksi. Esim. meidän perheen kaikkien lasten suosikki on ollut pienestä asti keitetty parsakaali.

Aikuisten oma esimerkki on todella tärkeää, että lapset näkevät että vanhemmat syövät kasviksia. On erilaisia kasviksia tarjolla, mutta ei pakoteta lasta ottamaan ja eikä heti edes maistamaan. Lapsi kuitenkin näkee, että sinä aikuinen syöt kasviksia monipuolisesti. Lapsi näin paremmin tottuu kasviksiin ja ne tulevat tutuiksi ja myös jossain vaiheessa niitä lapsikin maistaa ja tykkää tai ei tykkää? Maistamiskertoja ja näkyvyyttä siis kasvisten kanssa, niin ollaan paremmalla tiellä kasvisten vakiinnuttamisessa lasten ruokavalioon ja myöhempään elämään.

Kasvisten värittämää keskiviikon jatkoa kaikille!

Ninna, Salliva isosisko 13.3.2019





Kommentit

Suositut tekstit