Miten sinä, äiti haluaisit viettää äitienpäivää?
Muistan vielä hyvin tuon ensimmäisen äitienpäiväni tuoreena äitinä. Esikoinen syntyi helmikuussa kahdeksan vuotta sitten, joten äitienpäivän aikaan toukokuussa olin ehtinyt jo hieman tutustua äitiyden ihanuuteen ja varjopuoliin. Onneksi silloin en vielä tiennyt, mitä kaikkea ihanaa ja vähemmän ihanaa äitiys tuo tullessaan. Kyllähän tuo ensimmäinen oma äitienpäivä oli spesiaalia, mutta sen jälkeen äitienpäivät eivät ole olleet enää niin erityisiä. Ja tuon ekan äitienpäivän erityisyys oli kaikki ne tunteet, joita äitiys ja äitienpäivä herätti, eikä niinkään lahjat tai päivän ohjelma. Heti ekasta äitienpäivästä lähtien olemme mieheni kanssa olleet sitä mieltä, että ei panosteta yhteen päivään vuodesta niin ihmeitä vaan ajatuksella, meillä on äitienpäivä joka päivä!!
Jokainen onneksi saa viettää äitienpäivää omien rituaalien mukaan. Meidän perheen äitienpäivän perinteet ovat muovautuneet tässä vuosien varrella. Onneksi meidän vanhempien omat vanhemmat eli siis meidän perheen isovanhemmat antavat meidän rakentaa omaa äitienpäivää. Perinteisiin kuuluu, että vietetään päivä yhdessä kotona, kuten toki aika usein muutenkin sunnuntait vietetään. Päivällinen saattaa olla vähän parempaa ruokaa tai sitten olemme illastaneet äitienpäivää edeltävänä iltana paremman ruoan parissa. Toki meillä syödään joka viikonloppu ns. juhlaruokaa yksi ruokailu, joten eipä tämäkään juuri eroa tavallisesta viikonlopusta.
Mitä muuta meidän perheen “perinteisiin” kuuluu? Aamulla on tapana avata yhdessä lasten itse tekemiä kortteja. Yleensä olen tehnyt äitienpäiväksi jonkun makean herkun päiväkahville, mutta laadut ovat vaihdelleet kaupan pakastealtaan tarjonnasta itse tai äitini tekemiin. Tämän kakun sisältöön on vuosien varrella vaikuttanut minun eli perheen äidin väsymystaso tai virkeystaso, kumpaa nimitystä haluaa käyttää? Koska emme ole panostaneet tähän yhteen päivään, niin äitienpäivän lähestyessä on huomioitu äidin jaksaminen asioiden tekemiseen. En puolestaan välitä siitä, että äitienpäivänä äidin ei tarvitse tehdä mitään. Saan kyllä helpotusta arkeen tarpeen mukaan useampana päivänä vuodesta. En myöskään halua mennä ravintolaan syömään juuri äitienpäivänä, koska kaikki paikat pursuavat ihmisiä. Ravintolan noutopöydässä jonotan ruokaa tuntemattomien ihmisten kanssa. Tai a´la carte ravintolassa saa odottaa ruoan tuloa kauan, jolloin lapset jo kyllästyvät ruokien odotteluun tai viihdyttävät itseään ravintolan leikkipaikassa “miljoonan” muun lapsen kanssa.
Riippuen äitienpäivän ilmasta voidaan toki tehdä metsäretki koko perheen voimin, jos huvittaa, mutta niitä toki tehdään ihan tavallisena viikonloppunakin. Jos puolestaan äitienpäivään osuu F1 kisat tai WRC ralliviikonloppu, niin päivän menemistä rytmittää kisojen aikataulu, koska mieheni seuraa kumpaakin lajia. Itsekin seuraan niitä jonkin verran, mutta en katso jokaista rallipätkää enkä F1 kisaa yleensä yhdellä istumalla alusta loppuun. Yleensä nämä äitienpäivän kisat otetaan huumorilla eli vitsailen miehelleni, “onko tämä mun äitienpäivälahja, että saat katsella yksin rauhassa kisoja ja mä saan viettää lasten kanssa laatuaikaa?” Mieheni kun tietää, että en pidä sanasta laatuaika lasten kanssa. Minusta lasten kanssa ei ole mitään laatuaikaa on vain aikaa...
Äitienpäivään voisi kuulua erilaiset lahjat. Niiden suhteen olemme mieheni kanssa päätyneet ratkaisuun, että lasten tekemät lahjat riittävät. Vapautetaan toisemme pakko-ostoista tai että toinen sanoo toiselle, että osta minulle äitien-/isänpäivä lahjaksi tämä tai toi. Ostamme tarvitsemia ja toivomia asioita vuoden aikana, kun jokin asia tai tavara tulee ajankohtaiseksi. Tässä elämäntilanteessa vanhempien omat ostot ovat kyllä jääneet aikas minimiin. Äitienpäivälahjan, syntymäpäivän sekä vanhempien toisille mahdollisesti ostamien joululahjojen rahat suuntaamme matkakassaan. Eli yritämme kerran vuodessa tai kerran puolessatoista vuodessa käydä perheen kanssa ulkomailla. Panostamme siis vanhempien kaikki vuoden lahjarahat yhteiseen reissuun.
Näillä mietteillä äitienpäivästä, siihen liittyvistä lahjoista, yhdessäolosta ja ajatuksella äitienpäivä on joka päivä, menemme tässä vaiheessa perheenä eteenpäin. Onneksi tosiaan kaikki saavat valita omat tavat viettää äitienpäivää. Hyvä kuitenkin pienten lasten vanhempina miettiä, miten sinä itse haluat äitienpäivää viettää? Ei mennä liiaksi muiden tahojen johdattamien äitienpäivän perinteiden mukaan vaan rakentaa sen oman perheen toimivat ja molempia vanhempia miellyttävät tavat. Meidän perheen “perinne” on toisaalta sekin, että ei ole kovin kankeita perinteitä. Vietetään arjessa jo paljon aikaa isovanhempien sekä lasten kanssa, jolloin yhteen päivään ei tarvitse panostaa niin paljon. Minusta ne tavat, tavarat ja muu rekvisiitta ei tee äitienpäivästä ihanaa juhlapäivää vaan ihmiset siinä sinun ympärillä.
Ihanaa äitienpäivää meille kaikille äideille!

Ninna, Salliva isosisko 8.5.2019

Kommentit
Lähetä kommentti