Rytmi ja koko häämatkalla!

Istun kirjoittamassa blogia tänään maanantaina tuulisen järven rannalla Uudenkaupungin Kalannissa. Lasten loma alkoi ja lähdin lasten kanssa mummin ja ukin mökille lasten ekaa lomaviikkoa viettämään. Keskiviikkona, blogin julkaisupäivänä on odotettavissa kesän ekat helteet, joten keskiviikkona nautitaan toivottavasti lämipimästä päivästä mökkirannalla pulikoiden.

Tämän vuoden ekat hellepäivät tuli vietettyä pari viikkoa sitten Espanjan Benidormissa, jossa olimme mieheni kanssa häämatkalla. Häämatka ihan kaksistaan oli kyllä näin kolmen suht pienten lasten vanhemmille erityisen spesiaalia. Ajatukset olivat kepeitä ja aika pysähtyi viikoksi vain meille kahdelle. Matkakohde oli valittu Euroopan korkeimman hotellin perusteella ja kohteessa olisi aurinkoa, meri ja uimarantaa...Emme halunneet aktiivista lomakohdetta vaan työn ja arjen vastapainoksi loman ainoa tehtävä oli yhdessäolo ja totaalinen pään ja ajatusten virkistäminen.




Yksi arjen perusasia kuitenkin säilyy meidän elämässä, oli sitten arki, loma tai juhlapäivä eli suhteellisen tasainen ja luonnollinen ruokailu. Tasaisella ja luonnollisella ruokailulla tarkoitan, että ateriarytmi pysyy hyvänä, annosten koot maltillisina ja herkkuja tai muita sattumia sisältyy viikkoon. Pidän erittäin tärkeänä jaksamisen ja virkeän mielen kannalta, että ruokailen tasaisin väliajoin, annoskoot ovat riittäviä, ei liian suuria eikä pieniä ja saan nauttia hetkestä ja herkuista, jos mieli tekee. Ohjaan itse omia ruokavalintoja, ei muiden mielipiteet tai terveystiedot. Otan lautaselle kalaa ja kasviksia, kun niitä tekee mieli. Otan lautaselle pihviä ja ranskalaisia, kun niitä tekee mieli. Otan lomalla parvekkeella lasin punaviiniä ja tummaa suklaata, kun niitä tekee mieli. Syön illalla salaatin ja kanaa, kun niitä tekee mieli. Kuuntelen siis kehon ja mielen “sanoja” mitä syön ja minkä verran.

Minusta nämä perusasiat; hyvä ateriarytmi ja sopiva annoskoko ovat onnistuneen loman perusta. Lomani ei mene pilalle, jos mietin tasaista ateriarytmiä, enkä halua syödä itseäni ähkyyn. Minulle on vierasta ajatus, että pitäisi syödä nyt paljon ja ns. itselleni liikaa ja lähelle huonoa oloa vain siksi, että nyt ollaan lomalla ja on lupa syödä? Minusta minulla on lupa syödä kaikkea mitä haluan siellä tavallisessa arjessa, näin ei tarvitse kipuilla mielitekojen kanssa ja ajan myötä annoskoot pysyvät maltillisina. Tämä rytmin ja annoskoon pitäminen hyvänä ei tarkoita mitään ihmeellistä kontrollia loman aikana, vaan on osa minua. Lomalla yksi nautinto on toki ruokailut ja uudet maut, mutta se on vain yksi osa onnistunutta lomaa. Pidän myös lomalla siitä hyvästä olotilasta, että ruokailun jälkeen pystyn jatkamaan helposti kävelyä rannalla tai kaupasta toiseen tms.



Päivä alkoi lomalla aina mieleisellä aamiaisella, joka koostui mm. kahvista, tuoremehusta, churroista ja jogurtista kaurahiutaleiden kera. Välipala koostui kylmistä juomista kahvilassa. Lounas syötiin usein niin, että juoman kanssa otimme puoliksi mieheni kanssa jonkun kerrosvoileivän tai paniinin tms. Usein nimittäin lounaalla tarjoiltiin myös kahvilan puolesta pähkinöitä tai muu pieni alkupala. Annoskoko lounaissa oli meille sopiva. Sen avulla jaksoi hyvin seuraavaan ateriaan eli päiväkahviin, mutta lounaan jälkeen olo oli mainio. Toki tässä tavassa puolittaa lounas on tehtävä joskus kompromisseja, koska siinä pitää ottaa sama annos. Mutta hei, eikös tätä kompromissien tekemistä ole hyvä opetella pitkän ja onnistuneen parisuhteen varalle;-)

Ateriarytmi on helppo pitää rantalomalla, koska aina on kahviloita, kauppoja ja ravintoloita sopivin välimatkoin ettei nälkä kerry milloinkaan liian suureksi ennen seuraavaa ateriaa. Arkeen verrattuna välistoppeja ja kylmien juomien nauttimista kahvilassa tuli lomalla tehtyä kyllä enemmän, mutta ne kuuluvat lomaan ja lämpimään kohteeseen. Toki arjessakin voi ja kannattaa pitää taukoja ja nauttia silmät kiinni vesilasista vaikka etelän ranta “silmissä”.  



Päiväkahvi juotiin joka päivä samalla tyylillä, mutta toki kellonajat vaihtelivat päivän tekemisten mukaan. Päiväkahviin kuului minulla cafe con leche ja joku makea herkku. Täytyy kyllä myöntää, että minulle suklaan ystävälle pannukakut jäätelön ja suklaakastikkeen kera olivat kyllä uitettu liian suklaisessa kastikkeessa. Kävimme samassa kahvilassa toisenkin kerran, niin pyysin toisella kerralla vain vaniljajäätelöä pannukakun kera ilman suklaakastiketta. Herkkuannokset olivat suuria ja joskus jouduin niitä lautaselle jättämään, kun en jaksanut syödä kaikkea. Tämä herkun tai ruoan jättäminen kuuluu itseään kuuntelevan ruokailun tapoihin.

Illallinen oli päivän viimeinen isompi ateria ja tuli nautittua illasta riippuen eri aikaan, illallisen ateriarytmi riippui muiden aterioiden ajoista ja niiden annoskoosta. Yksi Benidormin vanhassa kaupungissa tutustumamme pihvipaikka aukesi vasta kello seitsemältä, joten ajoitimme nälkämme seuraavana päivänä niin, että söimme pippuripihvit puoli kahdeksan maissa. Ateriarytmin pitäminen arjessa hyvänä tekee myös sen, että lomalla sinulla tulee tietyn väliajoin nälkä. Sinulla on ateriarytmi ja annoskoko hallussa arkena osaat paremmin myös lomalla kuunnella omaa kehoa ja vastata nälän tunteisiin syömällä sopivasti.



Päiväkahvin ja illallisen välillä joimme viileitä tms. juomia kahvilassa tai hotellihuoneessa. Illallisen jälkeen otimme usein vielä lasilliset punaviiniä tumman suklaan kera “omalla” parvekkeella, joten jälkiruoka tuli nautittua vähän ajan päästä illallisesta ja sillä jaksoi hyvin aamupalaan asti.

Yleensä otimme illallisella ihan omat annokset, mutta vikana iltana menimme uudelleen hotellin lähellä olevaan jo tutuksi tulleeseen ravintolaan. Mieheni oli syönyt viime kerralla ravintolassa lasagnen ja kehui sitä kovin. Vikana iltana otimme kaksi eri annosta, mutta jaoimme ne eli mozzarella-tomaattisalaatin ja lasagnen (kuvissa). Tiesimme nälkätasomme ja annosten koot jo etukäteen, joten teimme hyvän päätöksen jakaa ateriat. Jälleen ruokailun jälkeen meillä oli hyvä olo jatkaa viimeisen illan kävelyä rantakadulla, istua 25 kerroksen huoneiston parvekkeella katsomassa auringonlaskua ja jaksaa myös paremmin...mitä sitä nyt häämatkalla vielä tuli tehtyä…


Muista hyvä ateriarytmi ja annoskoko lomallakin, niin keho ja mieli kiittävät !


Ninna, Salliva isosisko 5.6.2019




Kommentit

Suositut tekstit