Miten saan kilot myös pysymään poissa?

Usein kuulen pitämissäni painonhallintaryhmissä tämän saman lauseen: “Kyllä mulla on tieto ja taito, millä saan painon pudotettua, mutta kun ne kilot tulevat joka kerta takaisin ja usein vielä enemmän kuin laihdutuskuurille lähtiessä. En kestä enää tätä painon nopeaa vaihtelua, se on niin raskasta etenkin mielelle.” Tämä on totta, että nuo nopeat painonvaihtelut eivät tee hyvää kropalle eikä sille omalle mielelle.

Mitä sitten voidaan tehdä toisin? Ensimmäinen asia on, että ei aleta enää millekään laihdutuskuurille eikä dieetille. Haetaan painoon niitä muutoksia niin, että tehdään ruokavalioon tai arjen tapoihin pieniä muutoksia ja niihin oleellisiin kohtiin, jolloin muutokset toteutuvat kuin huomaamatta ja arjen eläminen on paljon mielekkäämpää. Samalla kuin useamman kuukauden tai vuosien päästä huomaamme positiiviset muutokset omassa painossa. Tai sitten huomaamme jonkun ajan jälkeen ja joidenkin ruokavalion tai arjen tapojen parannusten jälkeen, että oikeastaan minulla on ihan hyvä olla tässä nykyisessä kropassa ja painossa. Ehkä on muutama ylimääräinen kilo kropassa, mutta kyllähän elämä saa vähän näkyä kukkuloina kurveissa. Olen kuitenkin terve ja minulla on hyvä olla itseni kanssa ja olen kaikin puolin tyytyväinen elämääni. Näillä mennään!!


Eli äskeisessä kappaleessa tuli mainittua kaksi tekijää, joilla saadaan aikaiseksi niitä pysyviä muutoksia painoon. Eli tehdään muutokset oleellisiin perusasioihin ja että osataan nähdä muutoksen toteutus ja muutoksen tulokset pidemmällä ajanjaksolla. Yksi oleellinen muutos ruokavalioon on laittaa ateriarytmi tasaisemmaksi. Nauttia päivän ateriat itselle sopivaan rytmiin ja pointti ateriarytmin pitämisessä on, että missään vaiheessa päivää sinulla ei kerry nälkä liian suureksi. Eli jos sinulla aterioiden välit pitenevät liiaksi, niin nälkä kertyy niin suureksi, että tulee helpommin tehtyä niitä hätiköityjä valintoja aterialla.

Ateriarytmin tasaaminen parantaa usein myös unirytmiä, jaksamista, vatsan toimintaa ja palautumista arjessa. Ei ihan pieniä juttuja, sanoisin. Ruokavalion parantaminen kannattaa aloittaa ateriarytmin parantamisesta ja sen jälkeen miettiä itselleen sopivaa annoskokoa. Annoskokoa ei kannata lähteä parantamaan ennen kuin olet saanut ateriarytmin tasaiseksi, koska annoskoon kohtuullistaminen epäonnistuu, koska sinulla tulee luonnollisestikin liian nälkä annoskoon vähentämisestä, jos rytmi ei ole tasainen. Ensin rytmi sitten koko!


Tässä vaiheessa ruokavalion parantamista en kehoita katsomaan, mitä siinä lautasella on. On tärkeää saada syödä niitä ruokia ja juomia mistä pidät. Mieti, voitko olla koko loppuelämäsi ilman suklaapatukkaa? Tai ilman pizzaa ja olutta tai siideriä? Eli jos lähdet jollekin pikadieetille, jossa karsitaan kaikki sinun ruokavaliossa luonnollisesti toisinaan esiintyvät herkut ja sattumat, niin mitä sitten, kun palaat dieetin jälkeen sinun normaaliin ruokavalioon? Yleensä tuloksena on juuri tämä dieetin jälkeen takaisin entisiin mittoihin lihominen ja vielä bonuspainon kera. Niin se vaan menee!

Voisitko tällä kertaa muuttaa muutoksen tulokset pidemmälle ajanjaksolle? Tee muutoksia sinulle tuttuihin ruokiin ja juomiin niin, että ensin opettelet syömään tasaiseen ateriarytmiin. Sen jälkeen seuraava askel on maltillistaa annoskokoa tarvittaessa. Eli annoskokoa ei kannata myöskään pienentää liikaa, jolloin et jaksa pitää sitä ateriarytmiä tasaisena vaan nälkä kertyy aterioiden välillä liian suureksi. Tai jos harrastat jotain energiaa kuluttavaa liikuntaa, niin on tärkeää syödä riittävästi.

Tee muutoksia ruokavalioon tai arjen tapoihin myös periaatteella yksi muutos kerrallaan. Jos olet arjessa kovin väsynyt viikosta toiseen, niin korjaa ensin väsymystila paremmaksi. Väsyneenä on ihan turha yrittää tehdä ruokavalioon mitään parannuksia. Tai jos arjessa lepo ja liike eivät ole sopivasti tasapainossa ja et palaudu riittävästi arjessa, niin on tosi vaikeaa tehdä hyviä juttuja ruokavalion hyväksi. Edes sen toisaalta jaksamista tuovan tasaisen ateriarytmin pitäminen voi olla haasteellista. Nämä arjen realiteetit on hyvä huomioida lähtiessä tekemään muutoksia ruokavalioon, koska sinulla pitää olla tarvittavaa jaksamista muutosten toteuttamiseen. Ja näin ruokavalion parannukset eivät kaadu ensimmäiseen arjen tuomaan yllätykseen, koska muutosten tekemisessä on otettu arki huomioon.

Yksi tärkeä tekijä pysyvien muutosten pitämisessä painossa on, että lähtiessä tekemään esimerkiksi parannuksia ruokavalioon olet selvittänyt itselle miksi tämän teet? Sinulla on muutoksen tekemiseen tietty merkitys? Onko se sitten terveyssyyt lähteä ruokavaliota parantamaan vai onko se jokin muu, niin merkitys on hyvä kirjoittaa itselle paperille. Voit palata merkityksen äärelle varsinkin niissä tilanteissa, kun motivaatio muutoksen tekemisen jatkumiselle arjessa ontuu. Jos kaivat tässä vaiheessa itsellesi sisäistetyn merkityksen muutoksen tekemiselle esille, niin sinä varmasti löydät sen saman tekemisen meiningin kun minkä alkuinnostuksessa koit? Jos olet lähtenyt tekemään ruokavalion parannusta liian löysin perustein itsellesi, niin todennäköisemmin lopputulos on kaikkea muuta kuin toivottu onnistuminen.

Jos pysyvien muutosten onnistuminen painoosi kiinnostaa sinua vielä enemmän, niin tilaa
sähköpostiisi tekemäni minikurssi aiheesta: Pysyvän painonhallinnan salat!


Terkuin!
Ninna, Salliva isosisko  ke 28.8.2019


Kommentit

Suositut tekstit