Äiti, mulla ei ole viikonlopusta koulussa mitään kerrottavaa!
Tämän päivän kirjoitusaihe tuli minulle mieleen, kun istuimme maanantaina autossa matkalla kouluun. Esikoinen mietti, että ei hänellä ole mitään kerrottavaa koulussa viikonlopun kuulumisia kyseltäessä, kun me ei käyty missään viikonloppuna. Yritin sanoa, että voithan kertoa, että me otettiin viikonloppu rennosti; ulkoiltiin, syötiin karkkia, katsottiin leffoja. Sunnuntaina järjesteltiin huoneiden tavaroita, karsittiin ylimääräistä, jotta tavaroilla olisi selkeät paikat, jolloin järjestys olisi ehkä himpun verran helpompi säilyttää. Poika tokaisi siihen, että eihän noissa jutuista ole mitään kerrottavaa.
No en tiedä, mitä poika lopulta koulussa kertoi? Eikä se, mitä viikonloppuna kukakin on tehnyt ole toivottavasti se oleellinen juttu, vaan lapset oppivat asioista keskustelemaan ja kuuntelemaan muita on tärkeämpää. Ensin minua sapetti asia, että onko aina pakko johonkin lähteä, että lapsi kokee tehneensä jotain josta voi muille kertoa? Hauskinta tässä keskustelussa on vielä se, että tämä esikoinen ei mielellään edes lähtisi mihinkään ylimääräiseen juttuun kotoa? Hetken päästä minut valtasi tyytyväisyys äitinä, koska lapsi koki nämä meille aika tyypilliset viikonloput, että oleillaan ja tehdään asioita yhdessä kotona niin tavalliseksi, että ei löytänyt siitä mitään kerrottavaa.
Uskon, että nämä rennot viikonloput ovat lapsen kehitykselle tärkeitä. Meillä on aikaa oleilla yhdessä ja istua vaikka kylki kyljessä sohvalla katsomassa lasten elokuvia. Ehdottomasti haluan vaalia tällaisia viikonloppuja nyt kun ne ovat vielä mahdollisia. Tämä hetki ei lopulta kestä kovinkaan kauan. En halua haikailla näitä aikoja myöhemmin vaan olen tähän asti elänyt lasten kanssa periaatteella aikansa kutakin. Tämän mahdollistaa mielestäni parhaiten se, että olet läsnä siinä sen hetkisessä hetkessä. Et mieti liiemmin tulevaa, etkä haikaile mennyttä aikaa. Minusta tuntuu, että ei ne lapset enää kohta pyydä minua mukaan heidän tekemisiinsä juttuihin. Nyt lapset vielä kovin haluavat että äiti tulee mukaan ulos leikkimään pihaleikkejä; väriä, peiliä, piilosta, kuka pelkää hattivattia tai muita pihaleikkejä?
Toki en usko, että äidin rooli tästä mitenkään jatkossa vähenee, mutta muuttuu luonnollisesti lasten kasvaessa. On myös tärkeää arkipäivien vilkkaampien päivien jatkona, että on näitä viikonloppuja, jolloin kaikki saavat kunnolla palautua. En usko, että kukaan palautuu arjessa kunnolla jatkuvalla säntäilyllä paikasta toiseen. Lepoa, unta, tekemättömyyttä, jopa tylsyyttä tarvitaan vastapainona aikataulutetulle arjelle. Palautumista arjen menoista ei tarvitse vain aikuiset vaan myös lapset. Ja toki on vaikea opettaa omalla esimerkillä lapsille palautumista, rennottelua, oleilua, jos ei itse sitä osaa. On sääli, jos perheen yhteinen aika vietetään ostoskeskuksissa tai jossain järjestetyissä tapahtumissa.
Siinä voi jäädä moni lasten tai aikuisten mieltä askarruttava asia kertomatta, kun siihen ei ole arjessa aikaa, koska yhteistä oleilua ei ole? Kyllä ne parhaat ja antoisimmat keskustelut tarvitsevat sopivan rauhallisen hetken tapahtuakseen. Rohkaisen kaikkia pienten lasten vanhempia heittäytymään välillä olemisen ihmeelliseen maailmaan. Lapsilla tai puolisolla voi olla sinulle jopa jotain tärkeää kerrottavaa?
No en tiedä, mitä poika lopulta koulussa kertoi? Eikä se, mitä viikonloppuna kukakin on tehnyt ole toivottavasti se oleellinen juttu, vaan lapset oppivat asioista keskustelemaan ja kuuntelemaan muita on tärkeämpää. Ensin minua sapetti asia, että onko aina pakko johonkin lähteä, että lapsi kokee tehneensä jotain josta voi muille kertoa? Hauskinta tässä keskustelussa on vielä se, että tämä esikoinen ei mielellään edes lähtisi mihinkään ylimääräiseen juttuun kotoa? Hetken päästä minut valtasi tyytyväisyys äitinä, koska lapsi koki nämä meille aika tyypilliset viikonloput, että oleillaan ja tehdään asioita yhdessä kotona niin tavalliseksi, että ei löytänyt siitä mitään kerrottavaa.
Uskon, että nämä rennot viikonloput ovat lapsen kehitykselle tärkeitä. Meillä on aikaa oleilla yhdessä ja istua vaikka kylki kyljessä sohvalla katsomassa lasten elokuvia. Ehdottomasti haluan vaalia tällaisia viikonloppuja nyt kun ne ovat vielä mahdollisia. Tämä hetki ei lopulta kestä kovinkaan kauan. En halua haikailla näitä aikoja myöhemmin vaan olen tähän asti elänyt lasten kanssa periaatteella aikansa kutakin. Tämän mahdollistaa mielestäni parhaiten se, että olet läsnä siinä sen hetkisessä hetkessä. Et mieti liiemmin tulevaa, etkä haikaile mennyttä aikaa. Minusta tuntuu, että ei ne lapset enää kohta pyydä minua mukaan heidän tekemisiinsä juttuihin. Nyt lapset vielä kovin haluavat että äiti tulee mukaan ulos leikkimään pihaleikkejä; väriä, peiliä, piilosta, kuka pelkää hattivattia tai muita pihaleikkejä?
Toki en usko, että äidin rooli tästä mitenkään jatkossa vähenee, mutta muuttuu luonnollisesti lasten kasvaessa. On myös tärkeää arkipäivien vilkkaampien päivien jatkona, että on näitä viikonloppuja, jolloin kaikki saavat kunnolla palautua. En usko, että kukaan palautuu arjessa kunnolla jatkuvalla säntäilyllä paikasta toiseen. Lepoa, unta, tekemättömyyttä, jopa tylsyyttä tarvitaan vastapainona aikataulutetulle arjelle. Palautumista arjen menoista ei tarvitse vain aikuiset vaan myös lapset. Ja toki on vaikea opettaa omalla esimerkillä lapsille palautumista, rennottelua, oleilua, jos ei itse sitä osaa. On sääli, jos perheen yhteinen aika vietetään ostoskeskuksissa tai jossain järjestetyissä tapahtumissa.
Siinä voi jäädä moni lasten tai aikuisten mieltä askarruttava asia kertomatta, kun siihen ei ole arjessa aikaa, koska yhteistä oleilua ei ole? Kyllä ne parhaat ja antoisimmat keskustelut tarvitsevat sopivan rauhallisen hetken tapahtuakseen. Rohkaisen kaikkia pienten lasten vanhempia heittäytymään välillä olemisen ihmeelliseen maailmaan. Lapsilla tai puolisolla voi olla sinulle jopa jotain tärkeää kerrottavaa?
Rennotellaan, oleillaan, ollaan läsnä viikonloppuna!
Terkuin, Ninna, Salliva isosisko ke 20.11.2019
Kommentit
Lähetä kommentti