Pesitkö kädet, kun tulit koulusta/päikystä/kaupasta?

Tämä aika vuodesta on varsinaista tautien kulta-aikaa. Vielä ei ehkä ole talven influenssan ihan terävin kärki menossa meillä Suomessa ja maailmalla puolestaan jyllää ihan toisentasoiset virukset. Meidän perheessä viime viikolla aloittanut nuha-kuume on hyvin pieni juttu vaikka sekoittaakin perheen arkea aina tullessaan. "Kuumepöpö" (ei ehkä lääketieteellisesti se oikea termi) on hyvin perinteinen, useimmissa lapsiperheissä useasti vuoden aikana vieraileva tauti. Ensin yksi lapsista sairastui kuumeeseen ja sen jälkeen toinen jne...viime viikolla myös mies sairastui ko. pöpöön ja jälleen uudelleen heti alkuviikosta. Itse sairastuin kuumeeseen alkuviikosta. Nyt tätä kirjoittaessani olen toivottavasti taudin suhteen voiton puolella ja tänään on ollut eka kuumeeton päivä. Näillä näkymin voin siis mennä huomenna pitämään kasvisruokakurssia, joka oli onneksi viikon ainoa sellainen meno, mitä ei voi niin helposti siirtää. Näissä lapsiperheen sairastelukierteissä olen tyytyväinen, että olen tällä hetkellä asiantuntijapalveluita tuottava kotitoimistolla työskentelevä yrittäjä. Voin siis suhteellisen vapaasti päättää omasta kalenteristani ja se mahdollistaa toisaalta astetta rennomman suhtautumisen näihin lasten pieniin sairasteluihin. 


Nuha-kuumeen tulo perheeseen on olevinaan suhteellisen uutta, kun viime syksy esimerkiksi meni huomaamatta sairastelujen suhteen. Lapset olivat ihan yksittäisiä päiviä kuumeessa ja mies taisi olla jonkun flunssan kourissa, mutta itse menin syksyn ilman sairasteluja. Siksi tämä alkuviikon nuha-kuume ehkä tuntui niin voimakkaasti, kun viime sairastelusta oli jo aikaa. Naapuri minulle totesi vielä lauantaina aamukävelyn jälkeen, että et sä tule kipeäksi kuten muu perhe, kun sä noudatat sun omaa ruokavaliota SALLIVA Ruokavalio™ niin hyvin. No ehkä ruokavaliolla on jotain vaikutusta sairasteluun siinä mielessä että monipuolisella ruokavaliolla voit vaikuttaa suoliston bakteerikantaan ja sitä kautta vastustuskykyyn, mutta en usko minkään ruokavalion täydellisesti suojaavan niin pieniltä flunssilta kuin vakavammilta sairauksiltakaan. Monet sairaudet ovat yleensä useamman tekijän yhteisvaikutuksia. Toki on jotain elintapoja, jotka sanotaan todennäköisemmin edesauttavat tietyn sairauden puhkeamista, mutta ei ole yksilötasolla välttämättä ainoa tekijä. Luotan enemmän kaikki vaikuttaa kaikkeen ajatukseen. No menipäs syvälliseksi, mutta kirjoitukseni pointti on, että yksi ruoka-aine tai tietyt ruoka-aineet (eikä myöskään tietyt vitamiinit tai kivennäisaineet) eivät tee ruokavaliosta täydellistä minkään sairauden estäjää tai flunssan karkottajaa. 


Yksi tekijä on kyllä ylitse muiden suojaamaan ns. pienen sairastelun kuten nuha-kuumeen tai oksennustaudin tartunnan saannin eli käsienpesu. Sen merkitystä pienten tautien pysäyttäjänä lapsiperheessä ei voi korostaa liikaa. Edelleen muistutan poikia päivittäin kun he tulevat koulusta kotiin, että ovatko pesseet saippualla kädet. Samoin kun tyttö tulee päiväkodista tai kun tullaan kaupasta kotiin, niin muistutan käsienpesusta saippualla. Vanhin lapsista asian on jo hyvin sisäistänyt, mutta välillä kun pienemmät lapset tulevat innoissaan kotiin, niin unohtavat käsienpesun helpommin. Käsienpesun tärkeys korostuu näin flunssakaudella. Käsienpesulla jos pystyy edes jotkut pienet taudit estämään niin hyvä, mutta olen lapsillekin sanonut, että joskus vaan nuha-kuumeet tms. sairastelut tulevat vaikka ollaan pesty käsiä. 

En ole mielestäni kuitenkaan mikään ylihygieeninen tai bakteerikammoinen. Nykyisin puhutaan, että liian hygieeninen ympäristö ei ole meille hyväksi, koska silloin poistuu ympäristöstä ja käsistä tai ihosta niitä sille ominaista mikrobistoa. Käsienpesun tärkeyden korostaminen flunssakaudella on enemmän luonnollista tartunnan estämistä eikä ylihygieniaa. 

Lapsien ollessa pieniä olen heidän antanut siinä konttausikäisestä alkaen tutustua maaperään ja möyhentää maata, hiekkaa ja tutkia nurmikkoa. Ovat päässeet siis pienestä pitäen kosketuksiin normaalin ympäristön bakteerien kanssa. Nykyisin esimerkiksi kesäisin mökeillä saattaa olla, että ruokapöytään tullessa ei kukaan pese käsiään tai metsäretkellä eväsleipä putoaa maahan, niin sen voi syödä kun siitä putsaa suurimmat roskat pois. Tämän toki mahdollistaa, ettei kenelläkään meidän perheestä ole allergioita. Tai onko niin, että jotkut allergiat on jäänyt tulematta kun elimistön bakteerikanta on saanut näin rauhassa kasvaa ja kehittyä ja suoliston bakteeristo on mahdollisimman monivivahteinen. Kasvuympäristö ei ole ollut toisaalta liian puhdas, mutta käsien pesu kauppareissun tai jonkun yleisötapahtuman jälkeen on muistettu tehdä.

Katsotaan nyt, miten pitkään menee kun se seuraava sairasteluaalto meidän perheessä esiintyy tai onko tämä nykyinenkään toisaalta vielä selätetty? Nenät vuotaa vielä kaikilla ja jokainen vuorotellen yskii omaa tahtiaan. Mutta toisaalta tämä kuuluu lapsiperheeseen ja niin kauan kun sairastelu rajoittuu nuha-kuumeeseen tai vatsatautiin niin kaikki on hyvin. Toisenlaiseksi sairastelu lapsiperheessä menee kun perhe joutuu jakautumaan, jos joku perheestä tarvitsee pidempiaikaista hoitoa sairaalassa tms. Tämä pieni säätö töiden, koulun, harrastusten ja kodin sairastuvan välillä on pientä niiden vakavampien sairastumisten rinnalla. 

Pestään käsiä jokainen tarpeen mukaan ja voidaan hyvin!

Ei käsienpesu kaikkea tietenkään ratkaise, mutta jos yksikin nuha-kuume jää sen ansioista meille tulematta, niin olen tyytyväinen...

Puhtaita käsiä viikkoon!

Terveisin, Ninna, Salliva isosisko ke 29.1.2020


















Kommentit

Suositut tekstit