Pitääkö lapsen harrastaa?
Kirjoitan tämän viikon blogikirjoitusta meidän kunnan koulujen talvilomaviikolla, jota itsekin vietän lasten kanssa kotona miehen käydessä töissä. Tämän viikon illat ovat poikkeuksellisen rauhallisia, koska on taukoa myös lasten harrastuksista. Alkuvuodesta meidän perheessä on eletty lasten harrastusten puolesta menevää aikaa, kun lapset 4- , 6- ja 9 -vuotta ovat alkaneet enemmän harrastamaan.
Meillä on ollut lasten harrastusten periaatteena, että halu harrastuksen aloittaminen on pitänyt lähteä lapsesta itsestä. En näe siinä järkeä, että viedään hoitopäivien jälkeen pientä 3 -vuotiasta lasta illalla vielä harrastamaan tai yleensä liian pientä lasta ns. puoliväkisin harrastuksen pariin. Harrastuksen kohteet ovat tietysti tässä vaiheessa vielä vanhempien mieltymysten tai ystävien ehdotuksesta valittu. Ja ajatus, että lapsen harrastaminen on jotenkin pakollista ja kuuluu tähän pikkulapsi arkeen heti pienestä pitäen on vieras.
Kerran minun toimintaa lapsen harrastamisen suhteen ihmetteli sen aikainen lasten hoitotäti, kun poikani halusi lopettaa 4 -vuotiaana kesken kevään minun vetämässä yleisurheilukoulussa. Tämä myös perheenäiti ei voinut ymmärtää, miksi poikani halusi lopettaa yleisurheilukoulun. Hän kertoi, että hänen poikansa olisi halunnut itselleen vaikka kuinka monta harrastusta. Tämä äiti vielä sanoi, että lapsestani huomaa, että on ulkoillessakin vähän haluton toisinaan liikkumaan. En suhtaudu näihin toisten äitien kommentteihin kovin tosissani, koska mielestäni on jokaisen vanhemman ja perheen oma asia, miten harrastusten tai muiden asioiden kanssa toimii.
Puolustin omaa toimintaani jättää 4 -vuotias poika kotiin harjoituksista, kun hänelle ei harjoitukset maistunut, enkä pakottanut sen ikäistä lasta harrastukseen. Vetosin siihen, että olen jättämässä lapseni pois yhden tunnin ohjatusta liikunnasta viikossa, eikä se tarkoita etteikö lapseni silti liikkuisi viikottain. Olemme melko liikunnallinen perhe, teemme yhdessä metsäretkiä, mökkeilemme luonnon keskellä, käymme lähipuistoissa pyörillä tai kävellen, lapset kiipeilevät kotipihan puissa jne…No tämä samainen keskimmäiseni eli kohta 7 -vuotias aloitti nyt syksyllä kuorolaulun sekä tammikuussa jalkapallon. Kaksi harrastusta lapsella sopii meidän perheen tyyliin, koska sama mahdollisuus pitää suoda kaikille kolmelle lapselle.
Esikoinen käy uinnin tekniikkakoulua sekä alkuvuodesta aloitti uudelleen yleisurheilukoulun. Nuorin, kohta 5 -vuotias tyttö halusi aloittaa uudelleen syksyn tauon jälkeen tanssikoulun ja onneksi siihen löytyi hyvä mahdollisuus lauantaisin, eikä mene siten arki-iltaa siihen. Viime syksynä, kun tyttö aloitti ekaa kertaa päiväkodin pidettiin taukoa tanssista, koska päikyn aloitus oli meidän mielestä riittävästi “harrastusta” ja uutta sen hetkiseen 4 -vuotiaan arkeen.
Olen tyytyväinen lasten nykyisiin harrastuksiin ja tiedostan, että tässä iässä harrastuskuviot voivat olla ensi vuonna jälleen ihan jotain muita. Toivon kuitenkin, että lapsilla säilyisi jokin harrastus myös tulevaisuudessa ja myöhemmälle iälle. Se voi olla oikeastaan mitä vain, kunhan on joku mielenkiinnon kohde johon lapsi ja nuori voi uppoutua koulun, opiskelun, sosiaalisten suhteiden yms. arjen täyttävien asioiden ohella.
Tällä hetkellä mieheni kanssa kuljetamme, kannustamme ja kustannamme lasten harrastamista. Aamulehdessä tämän viikon maanantaina 24.2.2020 oli hyvä kirjoitus lasten lahjakkuudesta, jossa kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä sanoi: "Huippuosaajaksi vie lapsen oma halu kehittyä itse valitsemallaan alueella. Vanhemmat voivat kuitenkin saada lahjakkuuden kukoistamaan." Tämä kirjoitus koski lapsen erilaisia lahjakkuuksia niin koulussa ja harrastuksissa tai muilla elämän osa-alueilla. "Lapsen lahjakkuus kehittyy parhaiten vahvan turvallisuudentunteen ja myönteisen minäkuvan pohjalle ja taitavimmiksi nousevat lopulta ne, joilla on lahjoja ja joiden harjoittelu perustuu omaan sisäiseen motivaatioon", sanoi Uusikylä.
Toivon, että meillä lapset oppivat uusia taitoja harrastuksistaan, mutta ennen kaikkea ilon ja intohimon tehdä itselleen mielekkäitä asioita. Toivon, että lapsillani olisi harrastamisen lisäksi elämän perusasiat tasapainossa nyt ja tulevaisuudessa, eikä mikään osa-alue muodostuisi liian hallitsevaksi. Koulu, harrastukset, ystävät, perhe ja oleilu olisivat hyvässä tasapainossa. Tähän voisi yhdistää vielä riittävän unen sekä monipuolisen ruokavalion.
Lapsen minäkuvasta tulisi myös riittävän vahva ja meidän kolmikko saisi hyvät eväät elämään lapsuudenkodista. Harrastus ja siinä menestyminen eivät määritä sitä, kuka lapseni on? Hänen minäkäsitys ei määräydy minkään harrastuksen tai koulumenestyksen perusteella, vaan sitä tukevat ja vahvistavat elämän kaikki osa-alueet tasapuolisesti. Älykkyyttä ja menestymistä kun voi olla niin monenlaista. Elämässä on kuitenkin lopulta todella tärkeässä arvossa kaikissa ikävaiheissa oman mielen hyvinvointi. Voi kunpa kaikille kolmelle lapselleni pystyisin suomaan ajatuksen, että he kokisivat olevansa oman elämänsä menestyjiä ja uskomaan, että kyllä elämä kantaa...
Meillä on ollut lasten harrastusten periaatteena, että halu harrastuksen aloittaminen on pitänyt lähteä lapsesta itsestä. En näe siinä järkeä, että viedään hoitopäivien jälkeen pientä 3 -vuotiasta lasta illalla vielä harrastamaan tai yleensä liian pientä lasta ns. puoliväkisin harrastuksen pariin. Harrastuksen kohteet ovat tietysti tässä vaiheessa vielä vanhempien mieltymysten tai ystävien ehdotuksesta valittu. Ja ajatus, että lapsen harrastaminen on jotenkin pakollista ja kuuluu tähän pikkulapsi arkeen heti pienestä pitäen on vieras.
Puolustin omaa toimintaani jättää 4 -vuotias poika kotiin harjoituksista, kun hänelle ei harjoitukset maistunut, enkä pakottanut sen ikäistä lasta harrastukseen. Vetosin siihen, että olen jättämässä lapseni pois yhden tunnin ohjatusta liikunnasta viikossa, eikä se tarkoita etteikö lapseni silti liikkuisi viikottain. Olemme melko liikunnallinen perhe, teemme yhdessä metsäretkiä, mökkeilemme luonnon keskellä, käymme lähipuistoissa pyörillä tai kävellen, lapset kiipeilevät kotipihan puissa jne…No tämä samainen keskimmäiseni eli kohta 7 -vuotias aloitti nyt syksyllä kuorolaulun sekä tammikuussa jalkapallon. Kaksi harrastusta lapsella sopii meidän perheen tyyliin, koska sama mahdollisuus pitää suoda kaikille kolmelle lapselle.
Esikoinen käy uinnin tekniikkakoulua sekä alkuvuodesta aloitti uudelleen yleisurheilukoulun. Nuorin, kohta 5 -vuotias tyttö halusi aloittaa uudelleen syksyn tauon jälkeen tanssikoulun ja onneksi siihen löytyi hyvä mahdollisuus lauantaisin, eikä mene siten arki-iltaa siihen. Viime syksynä, kun tyttö aloitti ekaa kertaa päiväkodin pidettiin taukoa tanssista, koska päikyn aloitus oli meidän mielestä riittävästi “harrastusta” ja uutta sen hetkiseen 4 -vuotiaan arkeen.
Olen tyytyväinen lasten nykyisiin harrastuksiin ja tiedostan, että tässä iässä harrastuskuviot voivat olla ensi vuonna jälleen ihan jotain muita. Toivon kuitenkin, että lapsilla säilyisi jokin harrastus myös tulevaisuudessa ja myöhemmälle iälle. Se voi olla oikeastaan mitä vain, kunhan on joku mielenkiinnon kohde johon lapsi ja nuori voi uppoutua koulun, opiskelun, sosiaalisten suhteiden yms. arjen täyttävien asioiden ohella.
Tällä hetkellä mieheni kanssa kuljetamme, kannustamme ja kustannamme lasten harrastamista. Aamulehdessä tämän viikon maanantaina 24.2.2020 oli hyvä kirjoitus lasten lahjakkuudesta, jossa kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä sanoi: "Huippuosaajaksi vie lapsen oma halu kehittyä itse valitsemallaan alueella. Vanhemmat voivat kuitenkin saada lahjakkuuden kukoistamaan." Tämä kirjoitus koski lapsen erilaisia lahjakkuuksia niin koulussa ja harrastuksissa tai muilla elämän osa-alueilla. "Lapsen lahjakkuus kehittyy parhaiten vahvan turvallisuudentunteen ja myönteisen minäkuvan pohjalle ja taitavimmiksi nousevat lopulta ne, joilla on lahjoja ja joiden harjoittelu perustuu omaan sisäiseen motivaatioon", sanoi Uusikylä.
Toivon, että meillä lapset oppivat uusia taitoja harrastuksistaan, mutta ennen kaikkea ilon ja intohimon tehdä itselleen mielekkäitä asioita. Toivon, että lapsillani olisi harrastamisen lisäksi elämän perusasiat tasapainossa nyt ja tulevaisuudessa, eikä mikään osa-alue muodostuisi liian hallitsevaksi. Koulu, harrastukset, ystävät, perhe ja oleilu olisivat hyvässä tasapainossa. Tähän voisi yhdistää vielä riittävän unen sekä monipuolisen ruokavalion.
Lapsen minäkuvasta tulisi myös riittävän vahva ja meidän kolmikko saisi hyvät eväät elämään lapsuudenkodista. Harrastus ja siinä menestyminen eivät määritä sitä, kuka lapseni on? Hänen minäkäsitys ei määräydy minkään harrastuksen tai koulumenestyksen perusteella, vaan sitä tukevat ja vahvistavat elämän kaikki osa-alueet tasapuolisesti. Älykkyyttä ja menestymistä kun voi olla niin monenlaista. Elämässä on kuitenkin lopulta todella tärkeässä arvossa kaikissa ikävaiheissa oman mielen hyvinvointi. Voi kunpa kaikille kolmelle lapselleni pystyisin suomaan ajatuksen, että he kokisivat olevansa oman elämänsä menestyjiä ja uskomaan, että kyllä elämä kantaa...
Nooh, aika näyttää miten tässä tavoitteessa onnistumme ja parempi elää päivä kerrallaan, kun tulevaisuudesta emme voi tietää oikeastaan yhtään mitään!
Näillä mietteillä hyvää keskiviikon jatkoa!
Terveisin, Ninna, Salliva isosisko ke 26.2.2020
Kommentit
Lähetä kommentti