Jälleen yksi ihana metsäretki lähimetsässä!
Olimme jälleen viime viikonloppuna lähimetsässä koko perhe retkellä ja teki kyllä hyvää ulkoilla kauniissa ilmassa metsän keskellä ja pitää taukoa tietokoneella työskentelystä. Olen tehnyt ahkerasti viime viikot uutta yritykseni Salliva ruokavalion verkkokurssia nimeltään "Kotiopettajan ruokakurssi verkossa." Ruokakurssin sivut tästä >> On pitänyt tehdä töitä myös viikonloppuisin, jotta palvelu pääsi aikataulussa julkaisuvaiheeseen. Meinasin jättää metsäretken tällä kertaa väliin, mutta onneksi tuli lähdettyä. Metsässä kulkeminen ja välipalan nauttiminen piristi päivää niin fyysisesti kuin henkisesti.
Se ihmetytti sunnuntaina, kuten niin monena kertana aiemminkin, että muita lähimetsän kävijöitä ei juuri näy näillä huudeilla? Meillä on kolme eri reittiä noin kilometrin säteellä kodistamme, joissa voi harrastaa lähimetsässä retkeilyä. Näiden vuosien aikana mitä olemme koko perhe lähimetsissä kulkeneet niin tosi harvoin tulee vastaan muita kulkijoita? Toki on ihan mukavaa olla rauhassa;-)
Sunnuntaina valitsimme kolmesta lähimetsäreitistä takapihalta lähtevän, jossa kiivetään mäkeä ylöspäin paikoitellen jyrkässäkin maastossa. Lähes heti lähdön jälkeen tulee suhteellisen korkea kiipeilykohta, jossa on mukavasti sammalta kivien päällä. Siinä kohdassa saa hieman antaa apukättä meidän 4-vuotiaalle neidille. Tämä pikkuneiti haluaa yleensä etsiä oman reitin kulkemiseen. Yritän ohjata tyttöä hieman helpommalle reittivalinnalle, jossa ei olisi niin isojen maahan kaatuneiden puunrunkojen ylityksiä, mutta hän kieltäytyy äidin neuvoista ja tokaiseen että: "Kyllä mä tiedän, mistä kulkea!" Minua huvittaa tytön tokaisut ja olen iloinen hänen rohkeista ja omannäköisistä reittivalinnoista.
Pojat 6- ja 9 -vuotta yrittävät löytää mitä hienompia keppejä metsästä. Olemmehan tässä koronatilanteessa katsonut suhteellisen paljon Harry Potter -elokuvia, jonka taikasauvat ja loitsut ovat tehneet poikiin suuren vaikutuksen. Miehen kanssa vuorotellen komennamme pojat heittämään kepit takaisin maahan, jottei metsässä juoksennellessa kantojen yms. kumpareiden seassa kaatuessa taikasauva (puukeppi) osu silmään. Poikien on metsäretkellä toki myös pidettävä tuttua kilpailemista yllä. Pienempi veljeksistä ei ihan yllä vanhemman veljen vauhtiin metsässä ja toteaa, ettei hän niin välitäkään kilpailemisesta.
Lehdestä on saanut lukea, että Pirkanmaalla on joitakin ulkoilureittejä pitänyt sulkea liian väkimäärän takia. Se on hienoa, että perheet nyt tämän koronatilanteen seurauksena ovat löytäneet yhteiset metsäretket. Toki väki voisi huomata metsässä käyntiin myös nämä lukuisat kunnan tai kaupungin lähimetsät. Kaikkien ei tarvitsisi mennä ohjatuille reiteille vaan nähdä nämä lähimetsät mahdollisuutena. Toki kenenkään takapihalle ei voi luvatta mennä retkeilemään.
Meidän metsäretki jatkui jyrkkää mäkeä ylös jälkeen tasaisempaa maastoa ja etenimme tutulle paikalle eväiden pariin. Mies kantoi eväitä repussaan ja sieltä löytyi kuumia nakkeja, kahvia, suklaata ja lasten mehu oli jäänyt kotiin (siitä tuli tietenkin sanomista). Juuri sillä hetkellä kun tyttö kuuli, ettei ole mitään juotavaa, niin hänen janonsa tietenkin voimistui. No hätä keinot keksii...yritin tinkiä omasta kahvimaidosta ja juottaa tytölle vähän maitoa. Toiseksi keksin, että sieltä lämpimien nakkien vedestä saa hieman suolalta maistuvaa vettä tytölle kuppiin. Termospullossa olevien nakkien vesi oli tietenkin tytölle liian kuumaa ja sen jäähdyttämiseen tyttö ja keskimmäinen poika yrittivät löytää jostain lunta, jolla jäähdyttää suolaista vettä.
Siinähän sitä puuhaa oli ihan mukaviin ja lopulta se hieman nakilta maistuva suolainen vesi ei niin maistunutkaan tytölle ja hän totesi, että ei niin jano olekaan. Sitten mietittiin mistä kaikesta oli saanut ruoan kautta hieman nestettä ja niin eväiden jälkeen hän jatkoi hyvin jatkaa retkeä takaisin kotia kohti. Lapset ideoivat retkipaikalla vielä nakkigrillinkin laittamalla ohuen puun oksaan nakin roikkumaan;-) Kaikkea ne lapset ideoivat ja siinä meillä oli ihanan seesteinen hetki yhdessä ja miten ne eväät maistuvat aina niin hyviltä retkellä?
Retkipaikalta pois kulkiessa tyttö juoksenteli poikien perässä ja tällä kertaa polvi osui kiveen kaatuessa. Hetken aikaa hoidettiin polvea, mutta ei kuulemma ollut niin kipeä, että loppumatka olisi pitänyt tulla äidin reppuselkään. Viimeinen alamäki ennen kotitietä tyttö joutui turvautumaan äidin käteen, kun polveen alkoi koskea suht jyrkässä alamäessä metsässä. Matkalla kotiinpäin loppumatkan kuljimme kotikatua pitkin. Tulihan siinä samalla kysyttyä kuulumisia myös ulkona olevilta naapureilta. Lapset tässä vaiheessa menivät jo edeltä kolme peräkkäin kadun toista reunaa pitkin ja huutelivat terassilta: "Missä me (isä ja äiti) viivyimme?"
Jälleen yksi metsäretki kuljettu yhdessä ja uusia tulee ja menee!
Lähde sinäkin lähimetsään yksin tai yhdessä!
Pääsiäisterveisin, Ninna, Salliva isosisko ke 8.4.2020
PS. Kotiopettajan ruokakurssin sivut käy katsomassa tästä >>
Se ihmetytti sunnuntaina, kuten niin monena kertana aiemminkin, että muita lähimetsän kävijöitä ei juuri näy näillä huudeilla? Meillä on kolme eri reittiä noin kilometrin säteellä kodistamme, joissa voi harrastaa lähimetsässä retkeilyä. Näiden vuosien aikana mitä olemme koko perhe lähimetsissä kulkeneet niin tosi harvoin tulee vastaan muita kulkijoita? Toki on ihan mukavaa olla rauhassa;-)
Sunnuntaina valitsimme kolmesta lähimetsäreitistä takapihalta lähtevän, jossa kiivetään mäkeä ylöspäin paikoitellen jyrkässäkin maastossa. Lähes heti lähdön jälkeen tulee suhteellisen korkea kiipeilykohta, jossa on mukavasti sammalta kivien päällä. Siinä kohdassa saa hieman antaa apukättä meidän 4-vuotiaalle neidille. Tämä pikkuneiti haluaa yleensä etsiä oman reitin kulkemiseen. Yritän ohjata tyttöä hieman helpommalle reittivalinnalle, jossa ei olisi niin isojen maahan kaatuneiden puunrunkojen ylityksiä, mutta hän kieltäytyy äidin neuvoista ja tokaiseen että: "Kyllä mä tiedän, mistä kulkea!" Minua huvittaa tytön tokaisut ja olen iloinen hänen rohkeista ja omannäköisistä reittivalinnoista.
Pojat 6- ja 9 -vuotta yrittävät löytää mitä hienompia keppejä metsästä. Olemmehan tässä koronatilanteessa katsonut suhteellisen paljon Harry Potter -elokuvia, jonka taikasauvat ja loitsut ovat tehneet poikiin suuren vaikutuksen. Miehen kanssa vuorotellen komennamme pojat heittämään kepit takaisin maahan, jottei metsässä juoksennellessa kantojen yms. kumpareiden seassa kaatuessa taikasauva (puukeppi) osu silmään. Poikien on metsäretkellä toki myös pidettävä tuttua kilpailemista yllä. Pienempi veljeksistä ei ihan yllä vanhemman veljen vauhtiin metsässä ja toteaa, ettei hän niin välitäkään kilpailemisesta.
Meidän metsäretki jatkui jyrkkää mäkeä ylös jälkeen tasaisempaa maastoa ja etenimme tutulle paikalle eväiden pariin. Mies kantoi eväitä repussaan ja sieltä löytyi kuumia nakkeja, kahvia, suklaata ja lasten mehu oli jäänyt kotiin (siitä tuli tietenkin sanomista). Juuri sillä hetkellä kun tyttö kuuli, ettei ole mitään juotavaa, niin hänen janonsa tietenkin voimistui. No hätä keinot keksii...yritin tinkiä omasta kahvimaidosta ja juottaa tytölle vähän maitoa. Toiseksi keksin, että sieltä lämpimien nakkien vedestä saa hieman suolalta maistuvaa vettä tytölle kuppiin. Termospullossa olevien nakkien vesi oli tietenkin tytölle liian kuumaa ja sen jäähdyttämiseen tyttö ja keskimmäinen poika yrittivät löytää jostain lunta, jolla jäähdyttää suolaista vettä.
Siinähän sitä puuhaa oli ihan mukaviin ja lopulta se hieman nakilta maistuva suolainen vesi ei niin maistunutkaan tytölle ja hän totesi, että ei niin jano olekaan. Sitten mietittiin mistä kaikesta oli saanut ruoan kautta hieman nestettä ja niin eväiden jälkeen hän jatkoi hyvin jatkaa retkeä takaisin kotia kohti. Lapset ideoivat retkipaikalla vielä nakkigrillinkin laittamalla ohuen puun oksaan nakin roikkumaan;-) Kaikkea ne lapset ideoivat ja siinä meillä oli ihanan seesteinen hetki yhdessä ja miten ne eväät maistuvat aina niin hyviltä retkellä?
Retkipaikalta pois kulkiessa tyttö juoksenteli poikien perässä ja tällä kertaa polvi osui kiveen kaatuessa. Hetken aikaa hoidettiin polvea, mutta ei kuulemma ollut niin kipeä, että loppumatka olisi pitänyt tulla äidin reppuselkään. Viimeinen alamäki ennen kotitietä tyttö joutui turvautumaan äidin käteen, kun polveen alkoi koskea suht jyrkässä alamäessä metsässä. Matkalla kotiinpäin loppumatkan kuljimme kotikatua pitkin. Tulihan siinä samalla kysyttyä kuulumisia myös ulkona olevilta naapureilta. Lapset tässä vaiheessa menivät jo edeltä kolme peräkkäin kadun toista reunaa pitkin ja huutelivat terassilta: "Missä me (isä ja äiti) viivyimme?"
Jälleen yksi metsäretki kuljettu yhdessä ja uusia tulee ja menee!
Lähde sinäkin lähimetsään yksin tai yhdessä!
Pääsiäisterveisin, Ninna, Salliva isosisko ke 8.4.2020
PS. Kotiopettajan ruokakurssin sivut käy katsomassa tästä >>
Kommentit
Lähetä kommentti