Väsymys ja makean mieliteot

Olen ollut alkuviikon todellinen kokemusasiantuntija väsymyksen vaikutuksesta nälän säätelyyn ja herkkujen mielitekoon. Olen nimittäin lasten sairastelun takia nukkunut yöt katkonaisesti, jonka seurauksena päivisin olen ollut normaalista poiketen väsynyt. Normaalisti kun minulla on arkena ja viikonloppuna säännöllinen unirytmi, niin tuon jo muutamankin yön heikot unet kyllä tuntee kropassa. Aamulla en herää virkeänä ja koko päivä menee vähän puoli teholla, sitä yrittää selvitä vain ihan ihan vain ja ainoastaan täysin välttämättömistä ja ennalta sovituista töistä. Olen yrittänyt lievittää väsynyttä olotilaa lepäämällä itsekin päivällä. Olen asennoitunut näihin väsymys päiviin itselle lempeällä tavalla eli otan huomioon väliaikaisen väsymyksen, enkä yritäkään tehdä mitään ylimääräistä päivän aikana.

Herkkujen mielitekoon väsymys on itsellä vaikuttanut hyvin perinteisesti eli herkkujen mieliteot ovat voimistuneet. Jo aamusta normaalin aamupalan jälkeen eilenkin esimerkiksi teki mieli jotain herkkua toisen kahvikupin kanssa. Ensin ajattelin, että no nyt minulla on lupa syödä herkkua, koska olinhan nukkunut yön huonosti ja tiedän ravitsemusasiantuntijana miten väsymys vaikuttaa mielitekoja voimistaen. Ja tokihan minulla on Salliva ruokavalion tapaan lupa ottaa herkkua, jos tekee mieli ja herkut kuuluvat luonnollisena osana omaan ruokavalioon. Ei niihin tarvitse olla mitään lupaa tai niiden syömisestä en ikinä säti itsenäni, miksi taas menin syömään esim. karkkia vaan saa syödä herkkuja kun mieli tekee. Toki välillä kysyn itseltäni onko vaikka iltakarkista tullut enemmänkin opittu tapa kuin oikea mieliteko?

Miten sinä suhtaudut karkkien tai muiden herkkujen syöntiin? Oletko sinä sellainen makean syöjä, että sinä oikeutat itsesi syömään vaikka niitä herkkuja sen varjolla, että sinulla on ollut huono päivä tai olet kipeä, niin pitäähän itselle antaa jotain mekeaa? Tai olet lukenut, että väsymys lisää makean mielitekoja ja nyt väsyneenä oikeutat itsesi syömään herkkuja? Mietin omalla kohdalla tämän väsymyksen kanssa, että minulla on eri vaihtoehtoja toimia. Yksi vaihtoehto on syödä tämän väsyneen olotilan vaikutuksesta niitä mielen haluamia herkkuja nyt tämä pieni jakso elämästäni enemmän ja jatkan sitten normaalia ruokavaliotani tämän väsymyksen helpotettua. Tiedän, että lapset ovat nyt vain muutaman päivän kipeänä ja kun saan taas kohta nukuttua kokonaisia öitä, niin väsymys häviää.

Otin kuitenkin näihin alkuviikon väsymyksen täyteisiin päiviin sellaisen asenteen, että hyväksyn makean mieliteot ja vastaan niihin sallivalla tavalla eli jotain herkkuja voin ottaa ruokavalion extrana, mutta en lähde syömään illalla mielitekoon tai ajatukseen, että voisin syödä väsymyksestä piristämiseen suklaata? Otin eilen illalla esimerkiksi tämän suklaa mieliteon sijasta muutaman väkevän salmiakkikarkin ja söin hyvän runsaan iltapalan; tonnikala, tuorejuusto, oliivi täytteisen kolmioleivän  ja join siiderin. Täyteläisen iltapalan jälkeen ei niin paljon tehnyt enää kaapissa olevaa suklaata mieli ja menin iltaunille parin salmiakin jälkeen. 

Tärkeää on minusta tämän väsyneen olotilan kanssa, että tiedostan sen olevan vain väliaikaista. Minun kohdalla lasten sairastelun päätyttyä palaan normaaliin säännölliseen unirytmiin ja tiedän, että siitä pikku hiljaa väsymys häviää ja olen normaali virkeä itseni. Tämän jälkeen, kun uni on normalisoitunut voin taas paremmin keskittyä mm. säännöllisen liikunnan harrastamiseen, ruokavalio kun minulla on Salliva ruokavalion mukaisessa kunnossa. 

Toki jotain pientä voit tehdä oman jaksamisen eteen myös väsyneenä, mutta teot ovat niin pieniä, että joku saattaa kokea ne sellaiseksi, että ei tee asialle mitään. Silloin kannattaa kyllä muuttaa omaa asennetta ja suhtautumista tekemisiin, kuin pysyä itselleen tutussa mallissa puskea arjessa kaikkea muutosta suuresti ja samaan aikaan. Voit olla varma, että tuloksena on vain itselle paha mieli ja kuluu turhaa energiaa jo muutenkin väsyneessä kropassa epäoleellisiin asioihin.

No mitä sitten voisit tehdä oman jaksamisen hyväksi vaikka olisit väsynyt huonojen yöunien takia. Säännöllinen ateriarytmi on yksi jaksamista parantava tekijä, koska silloin saat energiaa tasaisesti päivän aikana. Väsyneenä ei ehkä jaksa niin kiinnittää siihen asiaan huomiota, mitä lautasella on, mutta perinteinen lautasmalli ohjenuorana toimii aina eli puolet lautasesta ns. tuoreena kasviksia, 1/4 pääruokaa (lihaa, kalaa, kasviproteiinia yms.) ja 1/4 lisäkettä. Leipä ja juoma voivat täydentää lautasen sisältöä, mutta toki leipä ei ole välttämätön, mutta jos kuituja pitäisi saada lisää ruokavalioon, niin täysjyväleipä on hyvä lisä ruokavalioon. 

Väsyneenä kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että päivän aikana on erotettavissa selkeät ateria-ajat ja kokonaisuudet. Eli vältetään hakemasta virkeyttä päivään napsimalla jotain vähän väliä. Jos sitten tekee mieli sitä makeaa väsyneenä enemmän, niin ottaa makeaa tai muuta herkkua ateria-aikaan ja syö rauhassa, hetkeen keskittyen ja tyytyväisenä valintaan. 

Pidän ykkösasiana jokaisen arjessa, että nukut riittävästi ja olisit mahdollisuuksien mukaan virkeä aamulla herätessäsi. Lähteä parantaan omaa jaksamista laittamalla unen elämän tärkeysjärjestyksessä ykköseksi ja toimimalla arjessa tämän arvotuksen mukaan. Ei kannata vain haaveilla unirytmin laittamisesta kuntoon, jos ei tee arjessa asialle mitään. Jos sitten univaikeudet ovat todella suuria, niin hakeutuu unilääkärin vastaanotolle. Toki osa asiakkaistani ovat kertoneet, että kun ovat saaneet ateriarytmin säännölliseksi, niin ovat pystyneet myös unirytmiä säännöllistämään. Eli pienissä unen ryhtiliikkeissä voidaan asiat tehdä myös ruokavalio edellä, mutta yleisesti väsyneenä ei kannata kovin suuria ruokavalion parannuksia tai liikunnan lisäämisiä edes yrittää.

Virkeää elokuun jatkoa sinulle!

Terkuin, Ninna, Salliva isosisko, ke 19.8.2020

Jos haluat jutella asiasta lisää niin laita sähköpostia Salliva ruokavalion ravitsemusasiantuntija Ninnalle ninna@salliva.fi

Seuraa Salliva isosiskoa ja Salliva ruokavaliota!! 

Instagram Salliva isosisko

Instagram Salliva ruokavalio

www.salliva.fi

www.facebook.com/sallivaruokavalio

Twitter @SallivaNinna





Kommentit

Suositut tekstit