SALLIVA Ruokavalio™ täyttää 5 vuotta!

Tänään on yritykseni Salliva syntymäpäivä, SALLIVA Ruokavalio™ täyttää 5 vuotta. Se oli 1.7.2016 kun yritykseni kirjattiin yritysrekisteriin ja matkani yrittäjänä alkoi. Tämän kirjoituksen voisin kirjoittaa niin monesta näkökulmasta, että on valittava, mistä haluan sinulle eniten kertoa. Valitsin viiden vuoden yrittäjyyden syntymäpäivänä kertoa sinulle henkisen kasvun tarinani. Tunnen, että kaikista eniten tämän 5 vuoden yrittäjyyden aikana olen kasvanut itse. 

Lähdin 5 vuotta sitten yrittäjäksi, koska halusin mahdollisuuden säädellä omaa työaikatauluani niin, että voisin olla mahdollisimman pitkään lapsille paremmin läsnä heidän asuessa kotona. Tämäkin kuvitelmani sai aikamoisen kolauksen viime talvena, kun 10 vee poikani totesi yhden koulujutun lomassa, että en vietä hänen kanssaan tarpeeksi aikaa. Yritin änkyttää, että olenhan lähes aina lähettämässä häntä aamuisin kouluun ja usein vielä koulun jälkeenkin olen kotona, kun hän saapuu koulusta. Poika totesi siihen, että niin, mutta istut aina koneella tekemässä töitä. Tämä pojan toteamus vahvisti sitä ajatusta, että lopulta kuitenkin teen tämän yrittäjyyden itseni vuoksi. Yrittäjyys on ollut osatekijä siinä, että saan elää omannäköistä arkea yhdessä perheeni kanssa. Kirjoitin aikanaan omannäköisestä arjesta blogiin, lue kirjoitus tästä.  

Ei kannata siis liikaa miettiä asioita toisten hyväksi, koska oma ja toisen ajatus voivat mennä täysin ristiin. Eli itse olin ajatellut, että olen yrtittäjänä, jotta voin olla ns. pidempään lasten kanssa kotona. Lopulta lapsi ei ehkä koe koskaan vanhemmiltaan riittävästi aikaa, teki hän minkälaisia arjen ratkaisuja tahansa. Lapset voivat olla myös ankaria arvostelemaan vanhemman tekoja, jos heillä on vanhemman kanssa luottamukselliset ja läheiset välit, on minun näkemys poikani sanoista. Oli toki hyvä, että poika uskalsi sanoa asian hänen näkökulmastaan ääneen ja äiti kuunteli.  

Kerroin lapseni toteamuksesta muutamalle ystävälle lenkkipolulla ja he totesivat, että lapsellani ei ole kokemusta yksinäisistä aamuista tai tyhjästä talosta koulun jälkeen, joten hänellä ei ole vertailukohdetta muunlaiseen arkeen. Mieheni totesi, että poikamme ehkä myöhemmin ymmärtää äidin läsnäolon kotona paremmin, tällä hetkellä se on vain hänen arkeaan. Tämä pojan näkökulma oli jälleen yksi henkisen kasvun paikka itselläni. Eli piti jälleen kerran vahvistaa itselleni se, miksi oikeasti haluan toimia yrittäjänä? 

Se ei lopulta olekaan pelkästään se lasten kanssa kotona enemmän oleminen? Vaan itsenäisistä syistä haluan sanella enemmän arjen kalenteriani. Tehdä mielekästä työtä erilaisten ryhmien kanssa. Saan toimia eri taustoista olevien aikuisten kanssa, niin pitkäaikaistyöttömien, työssä käyvien ja senioreiden. Lisäksi saan toimia lasten parissa välipalakerhojen ja liikuntakerhojen muodossa. Sekä pitää toiminnallisia ravintoluentoja nuorille urheilijoille. Tärkeä taito työskennellessä eri ikäisten kanssa on osata kohdata ihmiset sellaisena kuin he ovat ja olla ihminen ihmiselle, tässä koen olevani nykyisin hyvä. 

Edelliseen osaamiseeni on auttanut, että olen oppinut tuntemaan itseni paremmin, kuka minä olen. Olen oppinut hyväksymään vajavaisuuteni ja oman persoonani heikommat piirteet. Olen aina ollut melko ujo, mutta eri elämäntilanteiden kautta minä nykyisin jopa viihdyn esittämässä asiaani yleisölle. Nautin, että ihmiset ovat tulleet kuuntelemaan, mitä minulla on sanottavana. En enää pelkää olla oma itseni isossa tai pienessä porukassa. Minun ei tarvitse esittää mitään, eikä tarvitse yrittää olla jotakin muuta mitä olen. 

Olen saanut palautetta pitämiltäni ryhmäläisiltä, että olen hyvä kuuntelija. Se on tärkeä taito, koska jokainen haluaa tulla kuulluksi. Minusta on kiehtovaa kuunnella erilaisten ihmisten tarinoita eletystä elämästä. Siitä oppii myös itse paljon ja oppii suhteuttamaan omat arjen huolet oikeisiin mittasuhteisiin. Ymmärtämään, mikä elämässä lopulta on parasta. Läheisten merkitys elämässä korostuu ja vaikka kuinka paljon asioita omistat, eivät niiden tarve ikinä riitä vaan pitää saada lisää. Lopulta kun täältä maailmasta aika jättää, et mitään saa mukaasi, mutta henkistä perintöä toivottavasti jää minultä jälkikasvulle. (Tai sitten lapset nauravat minun lausahduksille: Teet itse omat valintasi, ruoka ei tipu taivaasta, kaikkea voit haluta, mutta kaikkea ei tarvitse saada ja mitä niitä nyt on jo tullut lapsille ladeltua).

En voi kirjoittaa omasta uupumisesta, jonka niin monet kanssayrittäjät ovat joutuneet kokemaan. Koen, että elän niin kuin opetan muille. Tasapainoista arkea, jossa on ruokavalio, liikunta ja lepo suhteellisen tasapainossa. En ole ollenkaan suorittaja tyyppiä. Huomasin lasten ollessa pieniä, että tuohon suorittavan äidin muottiin en suostu menemään. Minun ei tarvitse olla kenenkään takia tässä maailmassa täydellinen, koska riitän itselleni juuri tällaisena kuin olen. Haluan näyttää lapsilleni kaikki inhimilliset puolet äitinä. Haluan omalla esimerkillä opettaa asioita lapsille halusivat tietoa tai eivät. He imevät meiltä vanhemmilta niin huonot kuin hyvät tavat kuitenkin. 

Eniten luettu blogiaiheeni on ollut kirjoitus ruuhkavuosista, lue blogi tästä 

Toki yrittäjänä pitää olla toimeentuloa ja nyt syksy näyttää ekan kerran yrittäjänä ollessani siltä, että voisin päästä jopa kuukausituloihin, jepajee! Vielä toki tämä näyttää positiiviselta paperilla, joten koronavirus voi muuttaa kaiken suunnan hetkessä tai jokin muu odottamaton ylläri, joten sopeutumista yrittäjänä tarvitaan. Olen onneksi hyvä sopeutumaan vallitsevaan ja uusiin tilanteisiin nopeasti ja tästä on ollut yrittäjänä valtavasti etua. Toimeentuloa ei tiedä kovin pitkälle eteenpäin ja tilanteet voivat muuttua hetkessä. Olen oppinut vuosien varrella erottamaan ne asiat toisistaan, joihin voin itse vaikuttaa ja hyväksyä tietyt asiat osaksi arkea, joihin minulla ei ole mahdollista vaikuttaa.

Koen, että minulla on kaikkien lasteni kanssa hyvä keskusteluyhteys, joten pohjaa on luotu johon on hyvä tulevaisuutta rakentaa. Lapset kysyvät mm. menneisyydestäni ja vastaan avoimen rehellisesti ja toivon, että lapset ymmärtävät ratkaisuni ja kannustavat heitä avoimiksi keskustelijoiksi. Puhumalla kun on monet väärinymmärrykset ratkaistu. Olen todella onnellinen kolmesta lapsestani ja aviomiehestäni. Paras kannustin ja kivuliain kritiikki tulee läheltä eli aviomieheltäni. Parasta oli tällä viikolla mieheni sanat kuinka ylpeä hän on minusta ja 5 vuoden yrittäjyydestäni. Perheen tuki on tärkein, sanoi muu maailma mitä tahansa!!!

Hyvää heinäkuuta kaikille toivottaen ja Salliva ruokavalion blogin sivut sulkien!

Terveisin, Ninna Salliva ruokavaliosta 1.7.2021 Yrityksestäni voit lukea täältä www.salliva.fi


PS. Olen tässä vaiheessa lopettamassa Salliva ruokavalio blogin kirjoitukset ajanpuutteen takia, kun erilaiset opetustyöt ja tuntien suunnittelu vievät suuren osan viikkoajasta.

Blogiin kirjoitin ensin Salliva isosisko nimellä lapsiperheen arjesta, kun ruuhkavuodet sanana on kauhistus, kuinka voin elää arkeani toisin. Tämän jälkeen muutin blogini nimeksi Salliva ruokavalio johon olen kirjoittanut SALLIVA Ruokavalio™ elämäntavasta, jossa ruokavalio, liikunta, lepo ja virkeä mieli ovat suhteellisen tasapainossa.


ISO KIITOS KAIKILLE BLOGIA SEURANNEILLE JA EIHÄN SITÄ KOSKAAN TIEDÄ, JOS BLOGI VIELÄ AVAUTUU UUDELLEEN...



 

Kommentit

Suositut tekstit